PERUSTULO TARVITSEE SINUA

Allekirjoitusten kerääminen kansalaisaloitteeseen perustulon puolesta alkaa 1.2.2013. Puolessa vuodessa aloitteen taakse on kerättävä vähintään 50 000 kansalaisen tuki.

Tavoitteen toteuttamiseksi BIEN Finland - Suomen perustuloverkosto ry on nyt järjestäytynyt yhdistykseksi.

Kutsumme jokaisen perustuloaloitteesta kiinnostuneen henkilön ja yhdistyksen liittymään yhdistyksen jäseneksi ja tukijaksi!

Perustulo toteutuu sinun avullasi!

Kampanjan menestys edellyttää nimien keräystyötä sekä erittäin paljon viestintämateriaaleja ja ilmoituksia.

Yhdistyksen jäseneksi liityt lähettämällä sähköpostia osoitteeseen bien.finland@gmail.com. Lähetämme paluuviestinä ohjeet jäsenmaksun maksamiseksi.

Yhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2013 on 10 euroa.

Toimi heti! Liity jäseneksemme! Älä odota joulun yli!

Täytä myös lomakkeemme kampanjan kenttätyöhön osallistumiseksi: http://perustulo.org/mukaan!

Terveisin,

BIEN Finland - Suomen perustuloverkosto ry


Lisätietoa:

BIEN Finlandin kotisivut: http://perustulo.org/

Kansalaisaloite on luettavissa täältä: http://perustulo.org/kansalaisaloite-perustulosta

Perustuloverkoston sähköpostilistalle ja Facebook-ryhmään ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenyydestä riippumatta.

Sähköpostilistalle liityt osoitteessa http://sympa.kaapeli.fi/sympa/info/bien-finland

FB-ryhmäämme voit klikata täältä: http://www.facebook.com/groups/317564488310754

PERUSPALVELUJEN ULKOISTAMISESTA

Olemme viime päivinä kuulleet huolestuttavia uutisia julkisen terveydenhuoltomme tilasta. Kyseessä on yhteiskuntamme perustaa nakertava kehitys, joka on seurausta valtaeliitin omaksuman uusliberalistisen doktriinin mukaisesta strategis-poliittisesta linjasta, jolle leimallista on julkisten peruspalvelujen ulkoistaminen yksityiselle bisnekselle.

Operaatiota kutsutaan hämäävästi valtionohjaukseksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Hallituksen oikeistovoimin kunnallinen peruspalvelutuotanto kriisiytetään. Kuntarahoituksen valtionosuuksia vähennetään rajusti, jolloin voidaan todeta, että julkiset palvelut eivät toimi tai ne toimivat huonosti. On saatu syy ilmoittaa kansalle, että peruspalvelut pitää ulkoistaa yksityisille firmoille, joiden väitetään hoitavan potilaansa paremmin ja tehokkaammin. Samalla – kuten asiaan kuuluu – unohdetaan mainita ne mittarit, jotka osoittavat yksityishoidon paremman tehokkuuden.

Kasvava määrä peruspalveluhenkilöstöä on syystä saatu ”ohjatuksi” määräaikaisiin työsuhteisiin, silpputöihin, irtisanomisiin ja heikentyviin työskentelyolosuhteisiin. Määrärahojen leikkaukset estävät palauttamasta resursseja, jotka tarvitaan lääkäripulan helpottamiseen, potilasjonojen lyhentämiseen ja kasvavan eläköitymisen aiheuttaman lisääntyvän hoidon toteutukseen. Hoitohenkilöstö on tarkoituksellisesti ajettu tapetin ja seinän väliin heidän taistellessa työpaikkansa pysyvyydestä. Ei siis ole lainkaan ihme, että Suuri Kriisiyttäjä on toimiensa pakkosyöttäjänä onnistunut antamaan kuvan yksityistämisestä paremman ja tehokkaamman hoidon toteuttajana. Näin on toteutumassa kansakuntamme pääideologin, Kokoomuksen, ulkoistamis- ja yksityistämismanian keskeinen tavoite rahan parantavan vaikutuksen istuttamiseksi kunnalliseen peruspalvelutuotantoon.

Tehokkaammin lääkärit ja hoitajat eivät voi potilaitaan yksityisessä bisneksessä kuitenkaan hoitaa. Sen todistaa Adam Smithin klassinen talousteoria, jonka mukaan esim. juuri sairaanhoito on ”tuottamatonta” työtä, koska siitä ei millään voi nyhtää ns. lisäarvoa sijoitetun pääoman jatkeeksi. Siispä ulkoistamaan ja yksityistämään! Ja kas, samasta työstä onkin hetkessä tullut tuottavaa. Ja niin mainittuihin peruspalveluihin sijoitetut pääomat tulevat kohisten nousevine korkoineen takaisin. Tämä ei ole sattumaa, kun tiedämme globaalien suurpääomasijoittajien jo saalistavan kansainvälisillä markkinoilla kaupattavia peruspalvelujamme. Kymmeniä, kenties jo satoja miljoonia euroja soljuu sukkelasti kasvottoman Molokin kitaan, pois maastamme. Siis mitkä rahat? Tietysti juuri ne kriisiyttämisellä halutut ja saavutetut ”säästöt”, jotka palvelujen ulkoistamisen kautta ohjautuvat yksityisen bisneksen lihaviin voittomarginaaleihin.

Tosiasia siis on, että yksityiselle bisnekselle ulkoistettuna kunnalliset peruspalvelut tulevat veronmaksajille huomattavasti kalliimmaksi, koska palveluilla edellä mainitulla tavalla keinoteltu taloudellinen hyöty ja suuret voitot valuvat kunnan, sen asukkaiden ja koko kansantaloutemme ulottumattomiin. Siis ei niiden kunnallisten peruspalvelujen kehittämiseksi, joiden ylläpito on perustuslaissa säädetty kunnan tehtäväksi perustuslain ja siitä johdettujen muiden lakien, kuten tasa-arvolain, edellytysten mukaisesti.

KUNNALLISVAALIT RATKAISEE TORIPARKIN KOHTALON

Kunnallisvaalien lähestyessä tunnelma Turun toriparkkikysymyksen tiimoilta lämpenee. Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa käydään tiivistyvää keskustelua niin puolesta kuin vastaan. Kaupunginvaltuuston vain yhden äänen enemmistöllä toriparkin rakentamisen puolesta viime kesäkuussa tekemästä asemakaavapäätöksestä on jätetty lukuisia valituksia Turun hallinto-oikeuteen.   Mitenkähän kaupunkikansan tahto lopulta voittaa..?  Voit seurata toriparkkikeskustelua esim. täällä: http://www.facebook.com/EiToriparkille. Seuraavassa omia näkemyksiäni asiasta - kirjoitus, joka julkaistiin tänään Turkulainen-lehdessä.

Suuri enemmistö meitä turkulaisia vastustaa toriparkkia mm. sen suurten riskien ja mittavien kustannusten vuoksi, jotka kaupunkilaiset joutuisivat aikaisempien vuosien suurten menojen päälle maksamaan. Hanketta vastaan on myös muita hyviä syitä, joita kaupunkilaiset ja kansalaisjärjestöt ovat lukuisissa kirjoituksissaan tuoneet esiin. Niitä hankkeen kannattajat eivät ole ottaneet kuuleviin korviinkaan. Kansanäänestyksen estämiset puolestaan kertovat siitä, että hanketta puoltavien päättäjien ja heidän kytköksiensä motiiveja ohjaa pelko vastustajien vahvoja argumentteja kohtaan.

Jotta saataisiin varmuus toriparkin torjumisesta ja hautaamisesta lopullisesti, kaupunkikansan ääni voidaan saada esiin myös virallisesta kansanäänestyksestä poikkeavalla, mutta yhtä luotettavalla tavalla – vieläpä ilman lisäkustannuksia. Miten?

Lokakuun kuntavaaleihin ehdolle asettuvilta vaadimme julkisen vastauksen siihen, kannattavatko vai vastustavatko he toriparkin rakentamista. Esimerkiksi maininta vastustamisesta joukkoviestimien vaalikampanjamainoksissa ja sosiaalisessa mediassa riittää. Luottamusta puoluepolitiikkaa kohtaan herättäisi se, että myös puolueet ilmoittavat virallisen kantansa toriparkista julkisuuteen. Tämä on tärkeää siksi, että äänestäjät saavat varmuuden siitä, että puolueen valituksi tullut ehdokas ei joudu esim. puoluekurin johdosta tahtomattaan syömään sanojaan valtuuston tulevissa toriparkkiäänestyksissä.

Sillä me toriparkin vastustajat äänestämme varmasti vain niitä uudelleen ehdolle asettuvia valtuutettuja, jotka vastustivat toriparkin rakentamista valtuuston äänestyksissä. Äänestämme myös vain niitä uusia valtuustoon pyrkijöitä, jotka ovat julkisuudessa ilmoittaneet vastustavansa toriparkkia. Tämä on paras tapa – kansanäänestystorjuntojen jälkeen – varmistaa, että toriparkkia kannattavien ja vastustavien äänet kohdistuvat äänestäjien tahdon mukaisesti.  

Näin kunnallisvaaleissa kaupunkilaisten ääni tulee vihdoinkin kattavasti kuulluksi, kun he pääsevät äänestämään ehdokkaita, jotka - puolueiden vastustamatta oman mielipiteensä julkistamista - etukäteen julkisesti ilmoittavat kantansa tässä kaupunkimme kehittämisen tärkeässä asiassa.

VASTAUS HEIKKI VAISTEELLE TURUN TORIPARKISTA

(Julkaistu 1.8. lehdissä Aamuset ja Turkulainen)

Toriparkki Oy:n puheenjohtaja Heikki Vaiste kirjoitti Helsingin Sanomissa 30.6., että torikauppiaat ovat huolissaan torikaupan jatkumisesta rakennusaikana. Muita torikauppiaiden suuria huolenaiheita Vaiste ei tuo esiin. Hän jättää mainitsematta heidän ja kaupunkilaisten yhteisen huolen mm. torin ympärillä olevien paksujen savikerrosten vöyrymis-  ja paalutusten lahoamisvaarasta, jota tulevia tilanteita vastaamattomat tutkimukset tai ennusteet eivät poista. Vaiste ei siis ole – hanketta kannattavien päättäjien tavoin – lainkaan kiinnostunut kuuntelemaan torikauppiaita eikä niitä kaupunkilaisia, jotka ylivoimaisena enemmistönä vastustavat toriparkkia. Hänen ei tarvitse kuunnella, koska hän luottaa edustamansa yhtiön tilaamaan ”tutkimukseen”, jolla selvitettiin toria liki olevien yritysten ja niiden työntekijöiden myönteinen suhtautuminen toriparkkia kohtaan. Ei etäämmällä torista olevien yritysten ja niiden työntekijöiden suhtautumista, jotka eivät toriparkista hyödy.

Eräs tärkeä näkökohta, jonka vaikutuksia Turun ydinkeskustan – sisältäen torin vierialueella jo olevien paikoitushallien hyödyntämisen ja laajentamisen – pitkäntähtäimen suunnitteluun päättäjät eivät syystä ole pohtineet, liittyy kaavoitustoimintaan. Siihen kaupungin kaavoittajien ja liike-elämän yhteistyöhön, jolla liikenne- ja asiakasvirrat ohjattiin kaupungin laitamille kaavoitettuihin ja rakennettuihin super-, hyper- ja megamarketteihin, joissa riittää hehtaaritolokulla parkkitilaa niin maan alla kuin maan päällä – ja raikasta ilmaa kaiken ikäisille.

On varsin kohtuullista edellyttää, että Vaiste tai joku Turun päättäjistä kertoisi julkisesti, miten he kääntävät nämä vuolaat virrat – tai edes osan niistä – takaisin kaupungin keskustaan, jotta torin vierustan useat, tänään lähes tyhjillään olevat hallit saataisiin ensin täyteen. Takaisin niitä virtoja tuskin tuovat Vaisteen itsevarmuutta huokuvat sanat Rakentaja-lehdessä 2.4.2012 julkaistussa haastattelussa, jossa hän toteaa, että ”toriparkki on ehdoton edellytys sille, että Turun keskusta pysyy elinvoimaisena". Lukijalle jäi epäselväksi, tarkoittiko hän sitä elinvoimaisuuden tasoa, joka keskustassa vallitsi ennen asiakasvirtojen vyörymistä em. ostosparatiiseihin vai virtojen nykyistä tasoa.

Toriparkin sitominen torin uudistukseen ei ole oikea premissi ydinkeskustan tarkoituksenmukaiseen kehittämiseen. Toriparkin rakentaminen ei yksinkertaisesti ole Turun kaupungin ja sen asukkaiden kokonaisedun mukaista mm. siihen liittyvien huomattavien riskien ja veronmaksajille tulleiden ja tulevien kohtuuttomien kustannusten vuoksi. Oikea lähtökohta on torin ja sen lähialueen pitkäntähtäimen kehittäminen torikaupan toimintaedellytysten parantamisen, torimiljöön arkkitehtuurin ja maisemoinnin, saasteettoman ja meluttoman liikenteen sekä kulttuuristen ohjelmasisältöjen suunnittelun funktiona. Tasokkaan suunnittelu(kilpailu)n kautta saadaan niin meitä turkulaisia kuin meidän koti- ja ulkomaisia vieraitamme – matkailijoita – houkuttava ja koukuttava viihtyisä, kulttuurisia elämyselementtejä tarjoava, ympäri vuoden avoinna oleva torikeidas.

AY-LIIKE MUKAAN PERUSTULORINTAMAAN - Li Anderssonin haastattelu Kansanuutisten Verkkolehdessä 25.7.2112

Li Anderssonin hyvät perustelut perustulon välttämättömyydestä saivat minut pohtimaan poliitikkojen hellimää väitettä, että talouskasvu vähentää työttömyyttä. Onkohan heiltä lipsahtanut unohtumaan aika, esim. 70- ja 80-luku, jolloin Suomen ollessa taloudellisesti huomattavasti vähemmän vauras meillä vallitsi lähes täystyöllisyys? Tänään valtiomme on superrikas, mutta siitä huolimatta työttömyyden annetaan jatkua vuodesta toiseen huippukorkeana. Tälla huimalla talouskasvulla työttömyys olisi niin haluttaessa ollut helppo poistaa kokonaan jo aikoja sitten – siis sillä edellytyksellä, että poliitikot olisivat tehneet niin kuin opettavat. Mihin nämä parin vuosikymmenen aikana kertyneet rahat ja rikkaudet menevät – muuhun kuin työttömyyden poistamiseen? Oikea vastaus lienee: erittäin kalliin suurtyöttömyyden ja sen aiheuttamien vakavien yhteiskunnallisten ongelmien sekä niiden ”hoitamiseksi” tarkoitetun, aikaamme täysin sopimattoman sosiaaliturvajärjestelmän ylläpitämiseen. Ei syiden poistoon, vaan oireiden hoitoon!

Kun työttömyyden "hoitoon" sidottua kansantalouden mittavaa varallisuusmassaa ei käytetä yhteiskunnan henkisen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kehittämiseen eli ihmisarvoisen toimeentulon ja elämän ylläpitämiseen ja turvaamiseen, edellä esittämästäni voi vetää tietyn johtopäätöksen. Sen antaa suuri humanistimme, filosofi G.H. Wright, joka on todennut, että taloudella ja työttömyydellä ei ole kausaliteettia. Hänen mukaansa ”talous syntyy yhteiskunnan kokonaisuudesta ja se kattaa koko elämänpiirin: työttömyys ei ole taloudellinen, vaan sosiaalinen ongelma”. Tämä arvokas näkökulma on syytä pitää mielessä erityisesti perustulon rahoitusta pohdittaessa.

Perustulon oikeiden premissien auettua ay-liikkeelle ja poliittisille päättäjillemme – niin, olen Lin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että perustulon toteutuminen on vain ajan kysymys. ”Ne hyvät asiat, joita ennen pidettiin erikoisina ja mahdottomina toteuttaa, hyväksytään tänään itsestään selvinä.” (Bertrand Russell)

TORIPARKKI OY:N PJ. HEIKKI VAISTEEN KIRJOITUKSESTA HESARISSA 30.6.

Vaiste kirjoittaa, että torikauppiaat ovat huolissaan torikaupan jatkumisesta rakennusaikana. Mitään muita torikauppiaiden huolenaiheita Vaiste ei tuo esiin. Hän jättää tarkoitushakuisesti mainitsematta heidän ja kaupunkilaisten yhteisen huolen mm. torin ympärillä olevien paksujen savikerrosten vöyrymis-  ja paalutusten lahoamisvaarasta, jota tulevia tilanteita vastaamattomat tutkimukset tai ennustukset eivät onnistu poistamaan. Vaiste ei siis ole – hanketta kannattavien päättäjien tavoin – lainkaan kiinnostunut kuuntelemaan torikauppiaita eikä niitä kaupunkilaisia, jotka ylivoimaisena enemmistönä vastustavat toriparkkia. Hänen ei tarvitse, koska hän luottaa edustamansa yhtiön tilaamaan ”tutkimukseen”, jolla selvitettiin toria liki olevien yritysten ja niiden työntekijöiden myönteinen suhtautuminen toriparkkia kohtaan.

Kaupunkilaisten mielipiteen laajasti kuulematta jättämisen ymmärtää, koska he muussa tapauksessa antaisivat tylyn tuomion toriparkille. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että hanketta vastustavat eivät ole vieläkään saaneet kauan odottamaansa vastausta ydinkysymykseen, joka liittyy Toriparkki Oy:n poliittisten partnereiden kaavoitustoimintaan. Sen seurauksena liikenne- ja asiakasvirrat on tehokkaasti ohjattu – ja ohjataan edelleen – kaupungin laitamille kaavoitettuihin ja rakennettuihin super-, hyper- ja megamarketteihin. Sieltä löytyy hehtaaritolokulla parkkitilaa niin maan alla kuin maan päällä – ja raikasta ilmaa riittää kaiken ikäisille.

Olisi varsin kohtuullinen vaatimus, jos Vaiste tai joku päättäjistä kertoisi kaupunkilaisille, miten he kääntävät nämä vuolaat virrat takaisin kaupungin keskustaan. Takaisin niitä tuskin tuovat Vaisteen itsevarmuutta huokuvat sanat Rakentaja-lehdessä 2.4.2012 julkaistussa haastattelussa, jossa hän toteaa, että ”toriparkki on ehdoton edellytys sille, että Turun keskusta pysyy elinvoimaisena". Lukijalle jäi nimittäin epäselväksi, tarkoittiko hän sitä elinvoimaisuuden tasoa, joka keskustassa vallitsi ennen asiakasvirtojen vyörymistä em. ostosparatiiseihin vai virtojen nykyistä tasoa.

Vastausta odotellessa eräs em. kaavoituspolitiikan ja toriparkin vankka demarikannattaja kaupunginvaltuustossa kertoi minulle lähettämässään e-mailissä, että hän joutuu vastentahtoisesti lähes päivittäin käymään kaupunkilaitamien megamarketeissa ostoksilla. Mutta lapsensa mukana ollessa hän ajaa aina mielellään marketeissa asioimisestaan luopumattomien tuhansien muiden autoilijoiden tavoin ruuhkauttamaansa keskustan katua ja ramppia pitkin maanalaiseen autoiluhalliin, joka ei täyty liikkumatilan, raikkaan ilman, pakokaasujen, melun ja tärinän puutteesta.

Toriparkin sitominen torin uudistukseen ei ole oikea premissi ydinkeskustan tarkoituksenmukaiseen kehittämiseen. Se ei yksinkertaisesti ole Turun kaupungin ja sen asukkaiden kokonaisedun mukaista siihen liittyvien huomattavien riskien ja veronmaksajille tulleiden ja tulevien kohtuuttomien kustannusten vuoksi. Oikea lähtökohta ja ratkaisu on torin ja sen vierialueen pitkäntähtäimen kehittäminen torikaupan toimintaedellytysten parantamisen ja torimiljöön arkkitehtoonisen, maisemallisen, kulttuuristen ohjelmasisältöjen sekä saasteettoman ja meluttoman liikenteen suunnittelun funktiona. Tasokkaan suunnittelukilpailun kautta saadaan niin meitä turkulaisia kuin meidän koti- ja ulkomaisia vieraitamme (matkailijoita!) houkuttava ja koukuttava viihtyisä, kulttuurisia elämyselementtejä tarjoava, ympäri vuoden avoinna oleva torikeidas. Mahdollisesti henkilöautoillaan keskustaan pyrkiville on tarjolla runsaasti tyhjää tilaa useissa eri parkkihalleissa aivan lähituntumassa. 

P.S. Aleksi Laineen erinomainen artikkeli aiheesta tämän linkin takana: http://aleksilaine.blogspot.fi/2012/06/toriparkki-kuuluu-menneisyyteen.html  

TORIPARKKI EI TÄYTÄ HYVÄN KAUPUNKISUUNNITTELUN EHTOJA

Taustaa

Kaupungin asemakaavan muutosta on lähdetty ajamaan siitä olettamuksesta, että kaupungin ydinkeskustan pitkän tähtäimen kehittämisen paras tulos saavutetaan vain, jos kehittäminen sidotaan torialueen alle rakennettavaan paikoitushalliin.

Valitsemamme päättäjät ovat linnoittautuneet kaupungin kehittämisessä jyrkästi kahteen eri leiriin: toinen kannattaa kehittämistä autoiluhallilla, toinen autoiluhallitta. Yhteisymmärrykseen pääsy em. olettamuksen nojalla näyttäisi edellyttävän tämän tyyppistä kehittämistä vielä pari vuosikymmentä, päättäjät kun ovat sitä harrastaneet kaupunkilaisten hyväksi vasta kaksikymmentä vuotta.

Riitapukareilla on kuitenkin selkeä yhteinen tahto – ainakin mikäli on uskominen Turun sanomien pääkirjoitusta 10.6.2012, joka konkretisoi tuon tahdon näin: ”Kukaan ei enää puhu itse asiasta eli siitä, millä tavalla ja kenen ehdoilla Turun keskustan elinvoimaa lisätään. Kukaan ei etsi rakentavaa kompromissia, johon laaja enemmistö voisi sitoutua.”

On siis heidän kannaltaan aivan loogista, että he tahtovat maksattaa kalliit riitansa seuraavatkin 20 vuotta kaupunkilaisilla, luottaen siihen, että heidän 40 vuotta vanha parkkihalliin kyllä/ei-ehdollistamansa asemakaavamuutos kaupungin ydinkeskustan kehittämiseksi vuonna 2042 vahvistettaisiin.

Uutena turkulaisena olen ihmetyksen sormi kummastuksen suussa ihmetellyt, miten tällainen käyttäytyminen on Euroopan kulttuuripääkaupunkina laajaa kansainvälistä mainetta niittäneelle Turulle ylipäätään mahdollinen. Ehdittyäni hieman tutustua po. asiaan olen tehnyt seuraavia ikäänkuin ulkopuolisen tarkkailijan havaintoja ja johtopäätöksiä sekä esitän kysymyksiä, joilla saattaisi olla selvä kausaliteetti nyt vallitsevaan tilanteeseen. Jos olen varustettu puutteellisin tiedoin tai selvästi väärässä, pyydän, että joku täydentää tai korjaa.

Havaintoja

1. Toriparkin yleissuunnitelma puuttuu, todetaan toriparkkihanketta vastustavien Facebook-sivulla. Sellaiseksi lienee tarkoitettu netistä löytämäni ”havainnekuva”, jossa Toriparkki Oy on täyttänyt torialueen kulmasta kulmaan vedetyillä muutamilla viivoilla, istutuksilla ja häkkyröillä välttyäkseen – kuten piirroksen tekstissä todetaan - rikkomasta ”torin aukiomaisuutta”. Alkeellinen piirros ei todellakaan vältä jättämästä katsojaa kuvassa viitattuun autioon tunnelmaan. Siellä sanotaan myös, että se – siis tuo autio tunnelma – on ”Toriparkki Oy:n osakkaiden näkemys tulevasta uudistetusta Turun Kauppatorista”. Siis ei ammatti-ihmisten/osaajien näkemys.

Itse en ole löytänyt sellaista Toriparkki Oy:n laatimaa kaupungin ydinkeskustan kehittämissuunnitelmaa, joka kattaisi toriparkin ja keskustorin sekä sen vierialueet.

2. Ei ole olemassa sellaista kaupungin toimesta tehtyä keskustorin ja sen lähialueen pitkäntähtäimen kehittämissuunnitelmaa, johon olisi sidottu torin alle rakennettava paikoitushalli.

3. Ei ole olemassa sellaista kaupungin toimesta tehtyä keskustorin ja sen lähialueen pitkäntähtäimen kehittämissuunnitelmaa, johon ei olisi sidottu torin alle rakennettavaa paikoitushallia.

Kysymyksiä ja johtopäätöksiä

Miksi pitäisi hyväksyä sellainen asemakaava tai asemakaavamuutos, joka sitoo kaupungin ydinkeskustan pitkän tähtäimen kehittämisen torin alle rakennettavaan paikoitushalliin? Vastauksia tähän kysymykseen löytyy esimerkiksi toriparkkihanketta vastustavien Facebook-sivulla http://www.adressit.com/elava_keskusta_ilman_toriparkkia. 

Miksi pitäisi järjestää kansanäänestys? Mistä äänestetään, kun vaihtoehtoja ei ole: on vain toriparkki? Jos vaihtoehtona pidetään sitä, että äänestetään toriparkkia vastaan tai tyhjää, se merkitsee sitä, että palataan alkutilanteeseen – sinne 20 vuoden takaisiin lähtökuoppiin. Toriparkki ”vaihtoehtona” pysyy kiistakapulana vielä kauan, mikäli siitä ei luovuta tai sille ei haluta kilpailevaa suunnitelmaa.

Olen kummastellut suuresti sitä, miten ihmeessä päättäjät voivat edellä osoitetun vaihtoehdottomuuden ja kompromissihaluttomuuden vallitessa päättää mistään, kun heille ei ole annettu välineitä mihinkään muuhun kuin fiksoitua ennalta annettuun ainoaan ratkaisuun. Kun vaihtoehdot on rajattu ulos, mistä päättäjät voisivat myöskään tietää, olisiko jokin muu kuin toriparkkiin ehdollistettu ydinkeskustan kehittämisratkaisu parempi?

Toriparkin rakentamisen sisältävän asemakaavan hyväksyminen, jonka premissit ovat ydinkeskustan suunnittelun vaihtoehdottomuus, kaupunkilaisten kuulemisen laiminlyöminen ja loputtomalta näyttävä poliittinen pelleily ja jähnääminen, vain vahvistaisi meille kaupunkilaisille ne syyt, miksi edustajamme kaupungin päättävissä elimissä ovat ajautuneet toistuviin pattitilanteisiin ja valinneet toimintansa ohjenuoraksi puoluepoliittisia ja erityisesti tiettyjen tahojen kaupallisia intressejä palvelevan politikoinnin. Kun näin on tapahtunut, päättäjät ovat ymmärtäneet asemansa ja tehtävänsä kaupunkilaisten edustajina väärin. Mutta voiko kaikkea laittaa päättäjiemme piikkiin?

Vaihtoehtojen rajaamisella päätöksenteon ja sen edellyttämän hyvän valmistelun ja hyvän harkinnan ulkopuolelle viittaan mielestäni asian ydinongelmaan: siihen kausaliteettiin, jossa jäljet johtavat sille kuuluisalle sylttytehtaalle. Sinne, josta juuri noita edellä mainittuja työkaluja ei tulkintani mukaan ole voitu saada käyttöön vaihtoehtoisten suunnitelmien puuttumisen vuoksi tai niitä resursseja ei ole haluttu käyttää vaihtoehtoisten suunnitelmien hankkimiseksi. Tarkoitan niitä kaupunkisuunnittelun hyviä periaatteita ja premissejä, joita konsekutiivisesti ajatellen – ja oman tulkintani mukaan – kyseisessä hankkeessa ei lähtökohtaisesti ole syystä tai toisesta noudatettu. Niinpä on käynyt tai annettu tapahtua niin, että lähtien edellä mainituista premisseistä on saatu se, mitä on tilattu halutun tavoitteen saavuttamiseksi.

Suunnittelukilpailu

Oikaisen hieman ja totean kaupunkisuunnittelun periaatteista tässä yhteydessä konsekutiivisesti lopuksi sen, että asemakaavamuutosta näin merkittävän kaavoitushankkeen ollessa kyseessä on syytä hakea vahvistettavaksi vasta sen jälkeen, kun ao. hankkeesta on järjestetty hyvältä kaupunkisuunnittelulta edellytettävin kriteerein varustettu suunnittelukilpailu ja sen voittaja on tullut valituksi. Turun kaupungin nyt käsillä oleva ydinkeskustan (kauppatorin ja sen lähialueen) pitkäntähtäimen kehittäminen on mittasuhteiltaan, luonteeltaan ja visioiltaan juuri sellainen, joka tulisi ehdottomasti toteuttaa tasokkaalla suunnittelukilpailulla.

Juuri kaupunkiin asettuneena olen ikäänkuin ulkopuolisen tarkkailijan asemasta ehtinyt ihmettelemästä päästyäni ihmetellä sitä, että kansainvälisestikin arvioiden merkittävän kulttuurikaupunkimme näin merkittävästä kehittämishankkeesta ei tällaista kilpailua vielä ole järjestetty. Vai onko sellainen sittenkin järjestetty? Jos ei ole, millaisin argumentein sellaista ei voitaisi järjestää?

Eräs tärkeä perustelu suunnittelukilpailun järjestämisen puolesta olisi mielestäni se, että kaupungin virkamiesjohdon aloitteesta, valmistelulla ja järjestämisvastuulla toteutettavalla suunnittelukilpailulla saataisiin tilanne rauhoitettua ja päästäisiin päiväjärjestykseen eli käsiksi kestäviin menettelytapoihin ja käytäntöihin. Päättäjien keskinäinen turha jankkaaminen ja riitely päättyisi ja kaupunkilaisten syvällä olevat epäilyt puoluepoliitikkojen ja rahamaailman epäterveistä kytkennöistä hälvenisivät. Näin päättäjät voisivat keskittyä puhtaasti kaupungin ja kaupunkilaisten edun nimissä myös ja erityisesti tämän hankkeen osalta useiden konkreettisten kehittämisvaihtoehtojen käsittelyyn. Sen jälkeen sitten kaikessa rauhassa ja hyvän harkinnan pohjalta he voisivat valmistautua valitsemaan voittajan kilpailuun osallistuneiden keskuudesta. Näin lopulta saadaan myös kaikkia turkulaisia tyydyttävä ratkaisu. Se ehdottomasti paras ratkaisu!

TORIPARKIN KANNATTAJIEN PITÄÄ KUUNNELLA SEN VASTUSTAJIA

(Julkaistu Turkulainen-lehdessä 6.6.2012)

Turun Kauppatorin ehostaminen näyttää lehtitietojen perusteella jatkuvan kaupungin päättävissä elimissä. Toriparkkia puoltavat kannanotot painottavat sinällään hyviä asioita, kuten keskustan viihtyvyyden lisäämistä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Minna Arven mukaan (Turkulainen 12.5.) Turun keskusta tarvitsee lisää pysäköintitilaa eikä hän voi ymmärtää, miksi toriparkkia vastustetaan Turussa niin voimallisesti. Hän vertaa tilannetta Tampereeseen, jonka keskustaan rakennetaan maanalainen 950-paikkainen Hämpin pysäköintikeskus.

Esko Heinosen (TS 24.5.) mukaan taas olisi suurta tyhmyyttä jättää toriparkki rakentamatta. Verorahoilla jo tehtyjen ja tehtävien toimenpiteitten lisäksi yksityisen 70–80 miljoonan euron käyttäminen koko keskustan kehittämiseen olisi hänen mielestään ”todella hyvä piriste keskustan kehittämiseen ja alueen kuihtumisen estämiseksi”. Jos kaivattaisiin nykyistä enemmän keskustan ulkopuolelta tulevia shoppailijoita, jotka – hypoteettisesti – eivät jaksaisi kävellä mahdollisesti tavallista raskaampien kantamustensa kanssa Arven mainitsemaa 200 metriä kauemmas torilta, niin silloinkaan jostain syystä nyt lähes tyhjillään eli tuottamattomana lojuvaa Louhi-hallia ei käytettäisi.

Onko muita perusteluja sille, että keskusta tarvitsee lisää pysäköintipaikkoja? Esimerkiksi sellainen, että turkulaisia tulisi enemmän keskustaan asioimaan sen ulkopuolelta?

Mutta kun eivät taida tulla, koska heidät on vallitsevalla kauppojen keskittämisvimmalla pakotettu asioimaan keskustan ulkopuolisissa megapuodeissa, joissa superparkkitilaa riittää oman kaupungin ja naapurikylienkin ihmisten tarpeisiin. Olen tarkoituksella seurannut usean päivän ajan Turun Kauppatorin ympäristön kaduilla tapahtuvaa pysäköintiä ja havainnut, että siellä on vielä reilusti vapaata tilaa kaivattujen lisäturkulaisten tulla keskustaan ostoksille. 
 

Tampereen maanalaisen Hämpin pysäköintihallin rakentaminen, josta Arve hakee esimerkkiä, ei ole rinnastettavissa Turun toriparkkihankkeeseen, koska Hämpin päällä ei ole toria eikä se sijaitse ydinkeskustassa. Nimenkerääjien ja muidenkin vastustajien mielestä toriparkki – irrallisena kauppatorin ja sen lähiympäristön ilmeen, imagon ja sisältöjen kehittämisestä – ei palvele kaupungin keskustan kehittämisen kokonaissuunnittelua: ei lyhyellä eikä pitkällä jänteellä.

Euroopan kulttuuripääkaupunkina menestystä ja mainetta niittäneen Turun imagolle ja arvovallalle ei sovi, että näin merkittävässä, kaikkia kaupunkilaisia koskevassa ydinkeskustan kehittämisessä toimittaisiin kapea-alaisesti ja lyhytnäköisesti vain kaupallisten intressien hyväksi fokusoimalla kehittämistoimet toriparkkiin. Keskustan pitkän tähtäimen kehittämisen lähtökohtana tulee olla näkökulma, joka ottaa huomioon laajasti kaupunkilaisten tarpeet ja toiveet. Toriparkkiin varatut mittavat henkiset ja taloudelliset resurssit voidaan ohjata ydinkeskustan kokonaisvaltaiseen kehittämissuunnitelman laatimiseen ja sen toteutukseen. Kaupungin keskustasta saadaan silloin erilaisten vapaa-ajan toimintojen, aktiviteettien ja tapahtumien houkuttava elämys-, virkistys- ja ostoskohde.

Kun edellä mainitut kriteerit täyttyvät, siis oikeutettuna lähtökohtana ydinkeskustan kokonaisvaltaiselle suunnittelulle, niiden edellyttäminä myös torille ja torilta pois johtavan liikenteen järjestelyt voidaan hoitaa tarkoituksenmukaisesti. Ei kuitenkaan niin, että mahdollisesti kasvava moottoriliikenne ohjattaisiin ruuhkautumaan kadulla olevan rampin kautta torin alle. Sen sijaan liikenteen ruuhkat, ilmansaasteet ja melu vähentyvät vielä nykyisestäkin ohjaamalla liikenne torin vierustalta raiteita pitkin lähellä olevien parkkihallien viereen tai tuntumaan.

Näiden näkökohtien valossa olisi suotavaa, että nyt ylivoimaisena vähemmistönä toriparkkia puolustavat kuuntelisivat sen vastustajia. Näin kenties voitaisiin välttyä uusilta vaatimuksilta järjestää kalliiksi tuleva kansanäänestys. Sen sijaan saataisiin vähintään kaksi kilpailevaa kauppatorin/ydinkeskustan kehittämissuunnitelmaa, joita nyt ei jostain syystä ole ollut näytillä.

YHÄ USEAMPI HALUAA PERUSTULON

Haastattelun 22.5. pohjalta Hufvudstadsbladet-lehdessä 4.6.2012 julkaistu artikkeli otsikolla "ALLT FLER VILL HA MEDBORGARLÖN"

 

HAASTATTELUSSA ESITETTÄMIÄNI AJATUKSIA PERUSTELUINA PERUSTULON VÄLTTÄMÄTTÖMYYDELLE

Suomessa on parin viime vuosikymmenen aikana tapahtunut raju yhteiskuntarakenteiden muutos. On siirrytty lähes täystyöllisyyden tarjonneesta teollisuustuotannon aikakaudesta epävarmuuden ja vuodesta toiseen jatkuvan suurtyöttömyyden aikaan turvattomien määräaikais-, pätkä- ja silpputöiden määrittäessä ihmisten jokapäiväistä elämän laatua.

Olemme yksimielisiä siitä, että asiallisen korvauksen sisältävä työ turvaa parhaiten säällisen toimeentulon ja elämisen laadun. Todellisen elämän realiteetit näyttävät kuitenkin aivan toisenlaisilta. Työn tekemisen edellytykset ja mahdollisuudet eivät ole kaikille samat. Kaikkien kynnelle kykenevien tehdessä jotain tuottavaa ja hyödyllistä itselleen ja yhteiskunnalle vanhentunut sosiaaliturvajärjestelmämme, työmarkkinaosapuolet (ns. kolmikanta) ja jopa lainsäädäntömme eivät tunnista – eivätkä tunnusta – työn luonteessa ja sisällöissä tapahtunutta suurta muutosta. Valtaeliitillä ei syystä ole myöskään ollut tarvetta ”havaita” ihmisten toimeentulossa ja elämisen laadussa tapahtunutta selkeää heikennystä. Näin on asianlaita siitä huolimatta, että Suomen virallinen diskurssi pitää edelleen kiinni siitä, että Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio ja että valtakunnassa on kaikki hyvin.

Ehken kaikkein eniten kummastusta herättää se, että näin merkittävä työmarkkinoiden rakennemuutos ei ole kolmikantaneuvotteluissa aiheuttanut minkäänlaista tarvetta korjata työmarkkinoiden toimintamalleja vastaamaan nykyaikaisen työn sisältöjä. Näin on onnistuttu säilyttämään työmarkkinoiden vanha arvomaailma ja ay-liikkeen status quo kokopäivätyösuhteissa olevien työläisten etujen lisäämisautomaattina. Syystä on perusteltua aihetta esittää retorinen kysymys. Kenenkähän edun mukaista mahtaa olla se, että valtakunnan työn sisältöjä ja ehtoja määrittävä kolmikanta ylläpitää vuodesta toiseen yli   200 000 ihmisen suurtyöttömyyttä ja siitä johtuvia vakavia sosiaalisia ongelmia?

Tuossa pyhässä kolmiyhteydessä ovat takuumiehinä lainsäätäjät. Voidaankin syystä väittää, että ne mittavat ongelmat, jotka työmarkkinaosapuolet ja kokopäiväiseen palkkatyöhön sidoksissa oleva sosiaaliturvajärjestelmämme aiheuttavat kansallemme, ovat pääasiassa juridisia, vaikka tiedämme, että lainsäätäjienkin työn takana vaikuttavat vahvasti heidän asenteensa ja poliittiset tarkoitusperät. (Vrt. oik.tiet.prof. Jyrki Tala: ”Lainsäädännön Top down” ja ”lainsäätäjät eivät seuraa säätämiensä lakien vaikutuksia kansaan”.)

Tarkastelen seuraavassa parilla esimerkillä näitä juridiikan koukeroita lähinnä kadunmiehen näkökulmasta. 

Ensiksi. Perustuslain 18 § Oikeus työhön (…) on heivannut vaikuttavuutensa työstään ja yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan syrjäytetyn ihmisen osalta. Tärkeä moraalifilosofinen kysymys kuuluu: mitä me teemme sellaisella oikeudella eli lailla, joka toimii – ja toteutuu – vain tietyn kansanosan hyväksi? Mutta suuri määrä ihmisiä jää sen hedelmistä osattomiksi.

Toiseksi. Tasa-arvolain hengen vastaisesti ”työtön” ('työtön' terminä on har-haanjohtava, koska kaikki tekevät jotain tärkeää elantonsa eteen) on saatettu muihin työmarkkinoilla läsnä oleviin kollegoihinsa verrattuna totaalisti eriarvoiseen asemaan. Työmarkkinoilla läsnä olemisen velvollisuudesta pääsevät toiset nauttimaan asiallisen toimeentulon turvaavan palkkatyön statuksen hedelmistä täysimääräisesti, toisten läsnäolevien on sen sijaan tyydyttävä orjuuttavaan kohteluun tuon kokopäiväisen palkkatyön statuksen puuttumisen johdosta. Muutkaan lait eivät tilannetta muuksi muuta.

Kolmanneksi. Työmarkkinoiden käytettävissä olevilta ”työttömiltä” – muilta kuin ns. virallisen työpaikkansa säilyttäneiltä – on yhteiskunnallisesti tärkeän, mutta kansan tahdon vastaisesti säätämättä jääneen lain nojalla evätty pääsy kolmikantaneuvotteluihin (vrt. esimerkiksi Valtakunnallinen työttömien yhdistys). Näin on tehty myös Suomen 200 000 yrittäjälle, joista 140 000 on pien- tai yksinyrittäjiä.

Kaikkien lakien ja asetusten – ja kolmikantayhteisön – estämättä lähes puolelta miljoonalta ihmiseltä on siten viety edustuksellisen demokratian mandaatti ja oikeus osallistua heitä – ja koko kansaa – koskevien elintärkeiden asioiden päätöksentekoon!

Neljänneksi. Radikaalisti muuttuneen työn luonteen ja sisältöjen olosuhteissa aikaisempaa aivan toisenlaiseksi muuttuneen yhteiskunnan voimassa olevat lait eivät tunnista eivätkä tunnusta työstään irtisanotun kokeneen, osaavan, ammattitaitoisen, autonomisen ja luovan ihmisen tarpeita ja toiveita tilanteessa, jossa hän haluaa edelleenkin toimia yhteiskunnan aktiivi jäsenenä ja antaa sille arvokkaan panoksensa – meidän kaikkien hyväksi.

Näiltä ihmisiltä kolmikantapöytään pääsyn kieltämisen valossa voi todeta, että kaikki mahdollinen on tuossa pöydässä istuvien toimesta tehty, jotta sen ulkopuolelle jätettyjen täysipainoinen panos nykytyön markkinoilla estettäisiin tai tehtäisiin äärimmäisen vaikeaksi. Miksi lainsäätäjä tästä huolimatta vaatii, että ”työttömien”, jotka joka tapauksessa työskentelevät, ovat aktiivisia ja luovia elääkseen ja toimiakseen hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä, tulee olla läsnä sellaisilla työmarkkinoilla, joilta he – saman lainsäätäjän estämättä – eivät saa samaa säällisen toimeentulon oikeutta ja ihmisarvoista kohtelua kuin heidän kollegansa?

Tällaisen politikoinnin ja päätöksentekomentaliteetin seurauksena irtisanotut ihmiset syrjäytetään (eivät he omasta tahdostaan syrjäydy, vaikka päättäjät käyttäessään 'syrjäytynyt'-termiä julkisesti niin uskottelevat) yhteiskunnalliseen tuotantoon ja toimintaan osallistumisestaan tilanteeseen, jossa fundamentaalisten lakien vaikutusten tai niiden puuttumisen johdosta heidän hyvinvointinsa ja ihmisoikeutensa jäävät toteutumatta. Heitä on syystä helppo pitää syyllisinä työstään irtisanomiseen. He joutuvat uhrin asemaan. Heidät alistetaan ns. hyvinvointivaltion ns. sosiaaliturvajärjestelmän käsittelyyn, jonka läpitunkemattomassa tukiviidakossa ja armottoman viranomaiskontrollin kurimuksessa he tekevät kaikkensa päästäkseen takaisin asiallisen toimeentulon palauttavaan palkkatyösuhteeseen – työhön, jota edes maamme mahtavin päättävä elin, tuo vapaamuurarien sisäsiittoinen tupo-kerma, ei viitsi heille tarjoa.

Työ nykyjärjestelmässä sosiaalisen kansalaisuuden ehtona on petollinen kansalaisoikeus, koska työstään vastoin tahtoaan pois potkittu kansalainen saa niskaansa moninkertaiset rangaistukset – minkään lain estämättä.

KONSTNÄRERNAS ALTERNATIV TILL GUGGENHEIM

(Kort före slutet av april försökte jag att få publicerad den nedanstående texten i Hufvudstadsbladet - utan resultat. Månne debatten kring saken redan hunnit upphöra hos Hbl.) 

Varför stöda ett sådant brand vars rykte ser ut att avta? Detta håller i själva verket redan på att ske om man får tro den långa lista som visar hur åtskilliga Guggenheim projekt fallit eller misslyckats (tex här: http://www.hs.fi/kulttuuri/Guggenheimin+s%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6+Kaatuneiden+hankkeiden+ listalla+paljon+virheit%C3%A4/a1305553681584)

Härmed uppstår den berättigade frågan om vad som ligger bakom den megalomana iver dethär dussinkonstkonceptet som förökar sig världen över har fått till stånd i vissa direktörers huvuden. Dylikt storhetsvansinne har bara lite att göra med förnuft.

Konstnärernas alternativ till Guggenheim är en betydligt bättre lösning. Varför?

Av den enkla orsaken att Guggenheim är ett färdigtuggat koncept som inte ger rättvisa åt finländskt kunnande eller utrymme för utvecklandet av finländsk konst. I främsta hand skulle Guggenheim som en amerikansk avlägsen och rik institution allvarligt knapra på vårt värdefulla nationalarv: våra egna konst- och kulturarbetares arbeten och speciellt våra ungas möjligheter att utveckla sitt skapande till vårt gemensamma bästa.

Bakom följande länk hittas våra konstnärers förklaringar till varför deras alternativ borde åsidosätta Guggenheimprojektet. Jag är av precis samma åsikt. (http://www.hs.fi/kulttuuri/Taiteilijoiden+vaihtoehto+Guggenheimille+tuottaisi+uutta+taidetta+Helsinkiin+/a1305560211882)

TAITEILIJOIDEN VAIHTOEHTO GUGGENHEIMILLE

Miksi tukea sellaista brändiä, jonka maine näyttäisi jo olevan  hiipumassa? Näin on itse asiassa tapahtumassa, mikäli on uskominen sitä pitkää listaa, joka todistaa lukuisten Guggenheim-hankkeiden kaatumisesta ja epäonnistumisesta (ks. esimerkiksi täältä: http://www.hs.fi/kulttuuri/Guggenheimin+s%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6+Kaatuneiden+hankkeiden+ listalla+paljon+virheit%C3%A4/a1305553681584 ). Herää syystä oikeutettu kysymys siitä, mikä on sen megalomaanisen vimman takana, jonka tällainen itseään maailmanlaajuisesti monistava "tusinataidekonsepti" on tiettyjen johtajien päissä saanut aikaan. Tällaisella suuruudenhulluutta lähentelevällä korkean tason höyrähtäneisyydellä on järjen kanssa vain vähän tekemistä.

Taiteitelijoiden vaihtoehto Suomeen aiotulle Guggenheimille on huomattavasti parempi ratkaisu. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että Guggenheim on valmiiksi purtu konsepti, joka ei anna oikeutta suomalaiselle osaamiselle eikä tilaa suomalaisen taiteen kehittymiselle, innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Ensisijaisesti asemapaikastaan etäällä olevia USA:n raharikkaita hyödyttävänä ja heidän  hallitsemana, kaavoihinsa kangistuneena "instituutiona" Guggenheim nakertaisi vakavasti arvokkasta kansallispääomaamme:  meidän omien taiteen- ja kulttuurityöntekijöiden työtä, mutta erityisesti nuortemme mahdollisuuksia kehittää ja toteuttaa luovuuttaan yhteiseksi hyväksemme.  

Katso seuraavan linkin takaa taiteilijoidemme oivalliset perustelut sille, miksi heidän esittämänsä vaihtoehdon tulee syrjäyttää Suomen kansan kulttuurisiin ja sivistyksellisiin tavoitteisiin ja tarpeisiin sopimaton  Guggenheim-projekti. Olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. (http://www.hs.fi/kulttuuri/Taiteilijoiden+vaihtoehto+Guggenheimille+tuottaisi+uutta+taidetta+Helsinkiin+/a1305560211882)

AJATUKSIA PERUSTULON PUOLESTA

Perustulon eräs keskeisiä tavoitteita on, että ihmisiä pahasti nöyryyttävä luukulta luukulle juoksuttaminen lähes läpipääsemättömässä tukiviidakossa korvattaisiin perustulolla. Perustulon tarkoitus ei ole poistaa ihmisen taipumusta ja tahtoa työn tekemiseen sekä sosaaliseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen säällisen toimeentulonsa turvaamiseksi. Tietoisuus siitä, että perustulo on joka tilanteessa ihmisarvoisen elämän turvana, päinvastoin lisää yhteiskunnan aktiivisuudesta pääsääntöisesti vastoin tahtoaan syrjäytetyn ihmisen motiivia hakeutua (takaisin) erilaisten edellä viitattujen aktiviteettien pariin. Ymmärtääkseni kaikki toimeentulon rajamailla kituuttavat tahtovat hieman lisää tuloja parantaakseen elämisensä laatua ja edellytyksiä.

Ongelmana ei ole homo sapiens itse, vaan pikemminkin perustuslaissa määritellyn oikeuden (!) työhön toteutumatta jääminen hänen kohdallaan. Ja se, että nykyiset valtarakenteet, joita työnantajapuoli edustaa, eivät jostain syystä tarjoa kaikille halukkaille työtä. Perustuslaki on tästä näkökulmasta tarkasteltuna suorastaan epätasa-arvoa ihmisten keskuuteen tuottava premissi. Ihmetystä herättää kysymys, miksi ammattiyhdistysliike ei välitä entisistä duunareistaan, heistä joita vuodesta toiseen yli 200 000 ihmisen joukkona pidetään kaikkien lakien ja asetusten estämättä työttöminä eli hyödyttöminä hylkiöinä sen sijaan, että heidän kokemuksensa, osaamisensa ja tietonsa käytettäisiin koko kansakunnan hyväksi. Erityisen suurta ihmetystä herättää se, että kolmikannassa mukana oleva valtiokaan – siis meidän parlamenttimme – ei tee yhtään mitään tämän vakavan ongelman korjaamiseksi. Ay-liike ei myöskään välitä epätyypillisissä työsuhteissa olevien tilanteesta. V. 1997 heitä oli 450 600, v. 2006 peräti 548 000, ja heidän osuutensa kasvaa kaiken aikaa. Koko työvoimasta jo yli neljännes on tänä päivänä epätyypillisissä työsuhteissa eli pätkätöissä!

Edellä viitatusta premissistä päätellen voi myös helposti ymmärtää sen, että 'syrjäytynyt'-sanan käyttö on poliittista jargonia, jolla joko hämätään kansaa tietoisesti tai annetaan selvästi ymmärtää, että työttömyys on lähtökohtaisesti työttömän itsensä syy. Ilmiön psykologian kaikessa alastomuudessaan vahvistaa se, että vastuu ihmisen työttömäksi joutumisesta, samoin kuin työttömyyden aiheuttamista vakavista yhteiskunnallisista seurauksista, kuten köyhyydestä, on lakien ja asetusten estämättä sälytetty yksipuolisesti työttömien harteille. Kuinka lyhyt askel tästä onkaan siihen rivien välistä luettavissa olevaan johtopäätökseen tai väitteeseen, että nämä ihmiset ovat omasta tahdostaan halunneetkin syrjäytyä yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan ja että siksikin heidän täytyy olla jotenkin vinksahtaneita. Mutta laiskoja kuitenkin – jo töissä ollessaankin laiskoja, koko työhistoriansa ajan laiskoja vetelyksiä.

Kun työtön ihminen, joka on syrjäytetty työstään eli meidän kaikkien hyväksi harjoittamastaan aktiivisesta toiminnastaan, kokee itsensä leimatuksi ja nöyryytetyksi yhteiskunnan hylkiöksi, niin mitä edellä tarkoitetussa kontekstissa laiskaksi väittämisen semantiikka tarkoittaa? Ilmeisesti sitä, että hyljättyjen ja syrjittyjen ihmisten pitäisi laiskistua vielä enemmän! Ei sitä, että heille haluttaisiin palauttaa heidän arvokkuutensa ja ihmisarvonsa!

Perustuloa vastustavien, jotka väittävät sen laiskistavan ihmistä, olisi väitteidensä tueksi esitettävä myös hyvät perustelut; esimerkiksi tutkimus, joka osoittaa perustulon laiskistavan vaikutuksen.

TAAS FINNAIR – MITÄHÄN SEURAAVAKSI?

On hyvä, että esim. Finnairin johtajien itselleen maksamiin hulppeisiin lisäbonuksiin on puututtu ja yhtiön hallitus saatu remontoitua. Mutta se tuskin riittää. Sillä tänään kansa on saanut kuulla Finnairin johdon uusista kähminnöistä. Ja mitä vielä tämän jälkeen on tulossa? 

Kaikki Finnairin, Fortumin ja muiden suuryhtiöiden johtajien superpalkkojen ja niiden päälle maksettujen hulppeiden bonusten ja muiden palkkioiden maksamisen on annettu tapahtua itse asiassa jo parikymmentä vuotta. Päättäjien hyväksymä käytäntö osuu yksiin juuri sen historiallisen ajankohdan kanssa, jolloin maahamme 90-luvun alussa iski suurlama. Siitä selviytymiseksi valittujen sosiaalietuuksien rajujen leikkausten vanavedessä – tai niiden toteutuksen premissiksi – haettiin USA:sta uudet mallit, jotka sittemmin, esim. korkean työttömyyden tason ylläpitämiseksi, toimivat yhteiskuntamme tämän päivän kehittämisoppina. Sanomatta on selvää, että kaikki tietävät, mikä tämän kehitysopin nimi on.

Omaksutulle uudelle poliittiselle kulttuurille on ollut leimallista – ja on edelleen – se, että kansalaisten mielestä kaikkein törkeimpiinkin, kansaa syvästi loukkaaviin kähmintöihin puuttuminen on ollut vain oireiden hoitamista. Mihinkään pysyviin ratkaisuihin vakavien ongelmien syiden poistamiseksi ei ole ryhdytty. Ja miksi ei ole? Eli mikä on se perimmäinen syy, miksi tämä laajasti yritysmaailmaan – ja poliittiseen kulttuuriin – pesiytynyt moraalittomuus on edelleen mahdollista?

Mikä on tämän taudin patogeeni? Viitteitä taudin aiheuttajasta antavat eri puolilla maailmaa käynnissä olevat laajat mielenosoitukset, esim. vaikkapa USA:n Wallstreet- ja We are the 1% -liikkeet sekä Euroopan monien kansojen protestiliikkeet ”systeemiä” ja omaksuttua turbo- eli tuhokapitalistista politiikkaa vastaan. Suomessakin tällaiset protestiliikkeet ovat täysin mahdollisia, jollei poliittinen kulttuurimme muutu.

Vastaus edellä esittämääni kysymykseen on yksinkertainen. Maamme mahtavimmat vallankäyttäjät eli parlamentaarikot ovat luovuttaneet valtansa pois omista käsistään. Eihän tämä hurlumhei olisi muuten lainkaan mahdollista! Ja minne he ovat valtansa luovuttaneet? Edellä kuvasin poliittisen kulttuurimme vääristymiä – sitä kuuluisaa jäävuoren huippua – vain pinnalta raapaisten, mutta se tarjoaa jo aavistuksen pätevästä vastauksesta. Arvostettu sveitsiläinen sosiologi ja mm. YK: n ihmisoikeusneuvoston neuvoa-antavan komitean jäsen Jean Ziegler antaa kirjassaan ”Das Imperium der Schande” (Häpeän imperiumi) oikean vastauksen: ”kansalliset parlamentit ovat luovuttaneet valtansa suuryrityksille”. Suosittelen kaikille päättäjille tämän kirjan lukemista!

Luopumalla itsemääräämisoikeudestaan ja vallastaan parlamentit ovat siten antaneet ja antavat oikeutuksen erilaisille kansanliikkeille vastustaa voimakkaillakin protesteillaan talouden globaalia diktatuuria ja suuryritysten rajat ylittävää (mieli-)valtaa. Mutta eipä se juuri lohduta Suomen kansaa, jos oma pesä on hoitamaton.

SAARISELÄN KOKOUKSESTA

Saariselän kansainvälinen ”talousfoorumi” on herättänyt julkisuudessa aika paljon kohua, eikä se ole jättänyt allekirjoittanuttakaan kylmäksi.

On sinällään ihan hyvä, että tällaisia kokoontumisia järjestetään, mutta järjestäjien toimesta pitäisi selkeämmin tuoda esille, kuka tai mikä taho toimii tilaisuuden järjestäjänä. Näin ei nyt tehty. Asia selvisi vasta eilisillan A-Studiossa, jossa ulkomaankauppaministeri antoi ymmärtää, että ulkoministeriö oli vastuullinen järjestäjä. Järjestäjänhän oli helppo laskuttaa omaa työnantajaansa.

Tilaisuuden todellinen luonne paljastui kuitenkin yhden suomalaisen puolueen toiminnan ominaispiirteiden ja tavoitteiden hehkutukseksi. Esimerkiksi siinä, että puoleen aatetovereita oli kutsuttu ulkomaita myöten keväthangille virkistymään. Mutta täyttääkseen tavoitteitaan Suomen talouden ja hyvinvoinnin kehittämiseksi  puolue ei lähettänyt kutsua talousasioistamme vastaavalle valtiovarainministerille. Paitsi että hän naisena ei sopinut isäntien joukkoon, hän edusti myös väärää puoluetta. Eikä hänelle näistä syistä voitu lähettää kokousraporttiakaan.

Tässä valossa on aivan ymmärrettävää, että tilaisuuden isäntäpuolueen ulkomaankauppaministeri eilisessä A-Studion haastattelussa hehkutti, kuinka tehokkaasti parin ulkomailta paikalle rahdatun miehen ulkoilu- ja julkisuuskuvan myötä maamme nyt näkyy kansainvälisessä mediassa ympäri maailman ja kuinka valtavasti matkailumme hyötyy tilaisuuden annista. Eikä tämä kahden päivän lysti maksanut kuin 150 000 euroa veronmaksajille.

Vähän vakavammin todettuna: eihän tässä ollut muusta kyse kuin kahden kokoomuslaisen macho-ministerimme kaahaamisesta. Kun meno on näin hulppeeta, niin ei ihme, että vauhtisokeus yllättää silloin tällöin.

ANSIOSIDONNAISEEN TULOSSA TIUKENNUKSIA?

”Työmarkkinajärjestöt suunnittelevat ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamista, kertoi SAK:n Lauri Lyly Ylen aamu-tv:n haastattelussa. Hänen mukaansa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto voisi vaihdella työnhakijan aktiivisuuden mukaan.” (Hesari tänään 20.3.201)

"Pöydällä on sellainen vaihtoehto, että sellaiset henkilöt, jotka ottavat aktiivisesti työttömyysturvan tukitoimia ja työllistämistoimia itselleen, saisivat paremman tilanteen, mutta ne jotka eivät ole näihin aktiivitoimiin lähdössä, niin heidän turvansa lyheninisi", sanoi Lyly Hesarin mukaan. - -

Työmarkkinajärjestöjen suunnitelmat ansiosidonnaisen työttömyysturvan tiukentamisesta ovat enemmän kuin paikallaan. Tällainen tiukentaminen ei kuitenkaan ole läheskään riittävä. Itse asiassa koko ansiosidonnainen työttömyysturva pitäisi poistaa kokonaan. Miksi? Yksinkertaisesti siitä syystä, että työmarkkinatuen tai toimeentulotuen varassa kituuttavat työttömät ovat huomattavasti heikommassa taloudellisessa asemassa kuin ansiosidonnaista nauttivat työttömät.

Perustuslain (PL) mukaan ”ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä”, mutta työmarkkinajärjestöjen mielestä – esim. tasa-arvolain tai yhdenvertaisuuslain tulkintansa mukaan – on oikein antaa huomattavasti paremmat taloudelliset tuet ja elämisen edellytykset vain yhdelle tietylle työstään irtisanottujen ryhmälle.

Mitä asiasta sanoo v. 2004 voimaan astunut yhdenvertaisuuslaki? ”Lain tarkoitus on ehkäistä syrjintää muun muassa työelämässä ja koulutuksessa.” Laki kieltää ”syrjimisen esimerkiksi vammaisuuden, kansallisuuden tai uskonnon perusteella. Laki myös edellyttää, että viranomaiset kaikessa toiminnassaan edistävät yhdenvertaisuutta. Heidän on laadittava suunnitelma siitä, miten he voivat parantaa yhdenvertaisuutta.” 

Mutta missä ovat ao. lain tai jonkin muun PL:sta johdetun lain pykälät siitä, miten estetään työmarkkinoiden käytettävissä olevien – siis työelämässä mukana olevien – työttömien ihmisten syrjintä? Siis niiden, jotka saman syyn eli työttömyyden nojalla tulevat työttömyysturvansa osalta "kohtalotovereitaan" huomattavasti huonommin kohdelluiksi?

Eivätkö kansanedustajat seuraa säätämiensä lakien vaikutuksia ja huolehdi niiden toteutumisesta kansan keskuudessa? Vai mistä on kysymys?

FINNAIRIN JOHTAJIEN EDESOTTAMUKSISTA – JA VÄHÄN PÄÄTTÄJIENKIN

Finnairin johtajien itselleen myöntämät lähes kolmen miljoonan euron lisäbonukset ovat nostattaneet kansalaisissa, ay-liikkeessä, kansalaisjärjestöissä jne. vastalauseiden myrskyn. Finnairin työnkekijät ovat raivoissaan. Joidenkin puolueiden piirissä vaaditaan jo – aivan oikeutetusti – Finnairin johtajien lisäbonuksista päättäneiden erottamista kaikista valtionyhtiöiden hallitusvastuista.

Onhan se törkeyden huipentuma, että valtio-omisteisen yhtiön korkeimpien johtajien, joilla jo muutenkin on hulppeat palkat ja edut, annetaan palkita itseään vielä ylimääräisillä hulppeilla bonuksilla. Yhtiön budjetin tasapainoon saattamiseksi he vaativat säästötoimenpiteitä, jotka he toteuttavat leikkaamalla samanaikaisesti työntekijöidensä palkat! Myös tutkijat ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat, joilla on järki ja sydän paikallaan, ovat syystä voimakkaasti arvostelleet Finnairin toimia.

Mutta missä viipyy valtioyhtiöiden ohjauksesta vastaavan ministeri Hautalan vastatoimet? Missä viipyy erityisesti presidentti Niinistön kannanotta asiaan? Hänhän nosti virkaanastujaispuheessaan (1.3.) esille sen, että ”Presidentti on se talouden ja eheyden toimija”. Puheensa pari rivia aiemmin hän totesi: ”Eheys voidaan taata vain, jos oikeudentunto vallitsee.” Lisäksi hän on erityisesti korostanut toimiaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Eikö Finnairin kaltaisiin törkeyksiin tulisi juuri kansamme korkeiden edustajien puuttua?! Kun näin ei ole tehty – ja vastaavia tapauksia nykyhistoriassamme on paljon -, allekirjoittaneeltakin loppuvat sanat kuvaamaan tämän moraalittomuuden syvässä suossa mellestämisen jatkumista vuodesta toiseen.

Erityisesti presidentin voimakas ulostulo ja kannanotto Finnairin johtajien kähmintäasiassa on nyt suoranainen välttämättömyys. Muutenhan häneltä menee heti kättelyssä pohja omilta humaanisuuden hehkutuksiltaan, ja taitaapa kansan luottamuskin uutta presidenttiä kohtaan joutua koetukselle. 

Europarlamentaarikoille 27.11.2011 lähettämäni vetoomus rauhan aikaansaamiseksi Syyriaan: 

 

MASSAKER AM SYRISCHEN VOLK MUSS GESTOPPT WERDEN

Sehr geehrte Empfänger und Empfängerinnen!

Der UN-Beauftragte für Menschenrechte hat sich gegen die Gewaltanwendung durch das Militärregime von Ägypten sehr stark geäußert. Einen entsprechenden Urteil hat er wohl nicht gegen das syrische Regime gefällt, dessen seit schon fast einem Jahr anhaltende Greueltaten unglaubliche Abscheu und Empörung in den europäischen Völkern hervorgeruft haben.

Sei es dem wie ihm wolle, lautet die gerechtfertigte Frage: was macht die EU, um die Morde, Folter und Verfolgung des syrischen Volks zu Ende zu bringen? Außer den unbedeutenden Aussagen durch die EU-Kommission oder den einflussreichen Präsidenten hat die EU keine Aktionen zur Handlung vorgeschlagen, geschweige denn zu konkreten Maßnahmen gegriffen, um das Massaker in Syrien zu stoppen. Was für eine Schlussfolgerung kann man daraus ziehen? Solche Art und Weise, eine so reiche und hochzivilisierte Friedensgemeinschaft (wie sich die EU nennt) zu führen, stammt aus einem anderen Planeten, nicht aus der Mitte von Völkern und Menschen, die von ihren Hochrepräsentanten hohe Moral an deren Beschäftigungen samt Hochachtung und Folgen von Menschenrechten voraussetzen.

Dies ist ein dringender Appel eines EU-Bürgers an die EU-Kommission, die EU-MEPs und – speziell – an den mächtigen EU-Präsidenten. Bitte, stützt Euch auf Eure hohe Verpflichtung und Verantwortung Euren Wählern und Wählerinnen gegenüber, u.z. im Namen der Humanität, Eures Gewissens und Eurer hohen Moral. Verlasst Euch auf Eure Einflusskraft – und greift baldmöglichst zu echten Aktionen, um die Menschen in Syrien vor weiteren Greueltaten durch seinen Diktator und dessen Regime zu schützen.

Dies ist Eure Pflicht – wessen sonst?

Mit freundlichem Gruß

Jouko Hemmi

EU-Bürger

Loviisa, Finnland

LISÄÄ AJATUKSIA KUNTAUUDISTUKSESTA – JA SEN LIEPEILTÄ

Sodan jälkimainingeissä hiellä ja yhteisöllisyyden voimalla rakennettu hyvinvointiyhteiskuntamme ollaan nyt ns. kuntauudistuksella syöksemässä syvän suon syövereihin. Siitä hyvinvoinnista, joka vielä 80-luvulla aidoilla hyvinvoinnin mittareilla mitattuna oli huomattavasti korkeammalla tasolla kuin tänä päivänä, on pian jäljellä vain aikakirjojen merkinnät. Muistan hyvin tuon Keynesin oppeja toteuttaneen solidaarisuuden kulta-ajan, jolloin päättäjillä oli tahto välittää kansalaisista ja heidän perustarpeistaan, kuten perustuslain suomasta oikeudesta työhön.

Tänään ei välitetä ihmisistä eikä työstä, mistä esimerkkinä käy kontekstiin liittyvä semantiikka: nykyiset työvoimatoimistot olivat hyvinä aikoina vallalla olleen toisistamme välittämisen kulttuurin aitoja työnvälitystoimistoja. Johtajatkin olivat silloin johtajia, nyt he ovat lähinnä hallitsijoita.

Vielä 70- ja 80-luvulla kuntien itsemääräämisoikeutta ja itsehallintoa kunnioitettiin. Katsottiin, että hyvin toimeen tulevat, elinvoimaiset ympäryskunnat ovat alueen keskuskunnan menestyksen turva ja tae. Suuri lama 90-luvun alussa muutti perusteellisesti kaiken. Silloin omaksuttiin – ilmeisesti juuri osana lamasta selviytymisen strategiaa - kansakunnan uudeksi poliittiseksi kulttuuriksi uusliberalistinen hallintomalli, "new public management". Sen keskeinen ominaisuus ja toimintatapa on kriisiyttää julkishallinnon palvelut ja toiminnot sekä – niiden osoittauduttua toiveiden mukaisesti päättäjien silmissä toimimattomiksi ja/tai tehottomiksi – siirtää ne yksityisyritteliäsyyden varaan, mikä tässä kontekstissa erityisesti vaikeuttaa pienten ja syrjäisten kuntien toimintaedellytyksiä. Kokemukset tuon Yhdysvalloista levinneen opin seurauksista ja jäljistä maassamme ovat jo ennen kuntauudistustakin riittävän pelottavat.

Toinen keskeinen piirre kansaa kahtiajakavan sekä työttömyyttä ja köyhyyttä ylläpitävän opin luonteessa on kaiken keskittämisen megalomaaninen vimma. Keskittäessään elämisen laadun kannalta keskeiset palvelut yritysmaailman hoidettavaksi suuriin megakuntiin kuntauudistus merkitsee toisaalta yritysten menestymiselle entistä parempia toimintaedellytyksiä - siis noissa suurissa keskuskunnissa. Mutta näistä premisseistä se on myös kuolinisku ympäristökuntien ja -kylien pienyrityksille. Sillä mitä merkitsee niille esimerkiksi se, että näillä perifeerisillä alueilla, joista väki kimpsuineen kampsuineen joutuu muuttamaan palvelujen perässä keskuskuntaan, maan ja kiinteistöjen arvot romahtavat, kun taas keskuskunnassa niiden arvot kohoavat huimasti?

Vain suuri on kaunista. Vain raha on tärkeää! Se raha, joka tappaa köyhtyvillä alueilla vielä kituvat pienyritykset megakuntiin ryntäävien suuryritysten voittaessa julkishallinnon tarjouskilpailut. Se raha, joka toimintansa kannattamattomana lopettaneilta pienyrittäjiltä nyt entistä liukkaammin sujahtaa  suuryritysten ja ulkomaisten pääomasijoittajien taskuun. Se raha, joka lopulta tuhoaa pienet ympäristökunnat. Se raha, joka ei enää salli syrjäkylän vanhusten, sairaiden ja muiden hyljättyjen matkustaa megakuntaan saamaan hoitoa, jonka hinnan kohta pääsääntöisesti ulkomailta "johdetut" yritykset ovat – liiketoiminnan pelisääntöjen mukaan – hilanneet välttämättömyyspalveluja tarvitsevien köyhtyneiden mummojen ja pappojen jne. ulottumattomiin.

Pääministeri Katainen ja kumppanit ovat kuntaudistusvimmassaan väittäneet, että kuntaliitoksia ei uudistuksessa toteutettaisi pakottamalla. Sellaiset väitteet ovat tuulesta temmattuja. Kun hallituksen toiminnan johtotähtenä on uusliberalistinen kehitysoppi, hallituksen ei tarvitse muuta tehdä kuin jättää perustuslaki noudattamatta ja käyttää valtionosuusjärjestelmää ”peukaloruuvina, jota vääntämällä nykyisiä, itsehallinnon suojaamia kuntia pyrittäisiin taivuttamaan 'vapaaehtoisiin' kuntaliitoksiin”. (Prof. Kaarlo Tuorila Kuntarakennekirjassa: http://www.kaks.fi/sites/default/files/Polemia84_netti_KUNTARAKENNEKIRJA.pdf). Itse asiassa näinhän on uusliberalististen oikeistohallitusten aikana jo parinkymmenen viime vuoden aikana menetelty: kunnilta on ns. kehysbudjetoinnin nimissä jatkuvasti vähennetty määrärahoja peruspalvelujen vaaditusta tasosta ja riittävästä määrästä. Tällaisen politiikan tarkoitusperät ja tavoitteet tulivatkin edellä mainituksi.

Kansalaisyhteiskuntamme oirehtii pahasti – ilman kuntauudistustakin. Omaksutun yhteiskuntapolitiikan seurauksista mainitsen tässä vain pahimmat oireet: vuodesta toiseen ylläpidetty, jatkuva yli 200 000 ihmisen työttömyys ja sen vakavin yhteiskunnallinen seuraus köyhyys sekä ihmisten sairastavuus (vrt. myös esimerkiksi prof. Juha Siltalan erinomainen analyysi kirjassaan ”Työelämän heikentymisen lyhyt historia”), vanhustenhoidon vakavat epäkohdat jne. Puhutaan myös paljon työelämästä 'syrjäytyneistä'. Tämän sanan semantiikka on hyvin syyllistävä. Sen asemesta tulisi käyttää sanaa 'syrjäytetty', joka paremmin kuvaa työmarkkinoiden tämän päivän pelisääntöjä ja käytäntöjä, joiden mukaan syyllisiä ihmisten ”syrjäytyneisyyteen” ovat muut kuin maamme mahtavat ay-liike ja työnantajat. Vastuuta työttömyydestä ja sen vakavista seurauksista eivät siis kanna em. mahtijärjestöt, vaan se on yksipuolisesti ja yksiselitteisesti aina sälytetty heikoimmille eli ”syrjäytyneille”.

Kuntauudistus hallituksen suunnittelemalla tavalla kiihdyttäisi maaseudun  autioitumista ja olisi kova isku maamme eheydelle, jopa yhteiskuntarauhalle. Mitä se merkitsisi elintarvikehuollolle ja omavaraisuudellemme, sitäkin olisi syytä pohtia. Mikäli Kataisen hallitus ei luovu  suunnitelmastaan tai muuta sitä radikaalisti, kuntauudistus tulisi entistä enemmän syrjäyttämään ihmisiä ei vain heidän työstään ja toimeentulostaan, vaan myös satojen tuhansien ihmisten maahan, paikkaan, kotiseutuun ja kulttuuriin sitoutunut identiteetti murskaantuisi.

Nyt on korkea aika vahvojen vastavoimien herätä, jotta hallitus saataisiin palaamaan ruotuun valitsemaltaan tuhon tieltä.